Suomi-Juoksu 12.-13.6.2021 – Talkoot!

Perinteinen Suomi-Juoksu 100 km juostaan Salossa 12.-13.6.2021. 

Kilpailun järjestämiseen onnistuneesti tarvitaan 15-20 vapaaehtoisen työpanosta lauantaiaamupäivästä sunnuntaiaamuun. Aivan koko aikaa ei välttämättä tarvitse olla paikalla, pienikin apu on hyödyksi. Erityisen kriittinen vaihe on reitin merkitseminen, joka on tarkoitus aloittaa lauantaina klo 11. Reitin merkitsemiseen tarvitaan kahdeksan henkilöä, jotta homma hoituu sujuvasti.

Voit ilmoittautua talkoisiin alla olevalla lomakkeella.

[lomake poistettu]

Suomi-Juoksu 2021 uusi ajankohta: 12.-13.6.2021

Suomi-Juoksu 2021 on päätetty siirtää 12.-13.6.2021 ajankohtaan. Suunnitelmaa ei ole muuten muutettu mitenkään, eli lähtö on klo 19:00, maksimiaika 15 tuntia ja reitti sama kaunis pitkä kierros kuin vuonna 2019. Ajankohdan lopullinen varmistuminen on vielä Salon Urheilupuiston vahvistuksesta kiinni.

Siirto mahdollistui, kun Salon Power Cup lentopallotapahtuma jouduttiin siirtämään kyseiseltä viikonlopulta. Suomi-Juoksu siirtyy vain kahdella viikolla eteenpäin, mutta vallitsevassa tilanteessa ja rokotustahdin kiihtyessä kahdellakin viikolla saattaa olla iso merkitys. Olemme erittäin toiveikkaita, että kilpailun järjestäminen on mahdollista.

Koronatilanne ei kuitenkaan ole ainut huolenaiheemme. Tapahtuman toteutumisen kannalta kaikkein tärkeintä on, että tapahtumaan osallistuu juoksijoita. Toistaiseksi ilmoittautuneita on kovin vähän, ja ihan näin pienelle joukolle tapahtumaa ei kannata järjestää. Tapahtuman järjestämiseen tarvitaan noin 15-20 talkoolaisen pitkä työpanos, ja ihan ehdottomana miniminä voidaan pitää, että juoksijoita olisi enemmän kuin talkoolaisia.

Meillä on erittäin hyvät edellytykset järjestää tapahtuma turvallisesti, sillä tapahtuma on sopivan pieni. Pitkällä reitillä ei ole minkäänlaista ruuhkaa juoksun aikana, ja kilpailutoimistonkin pystymme järjestämään väljään ulkotilaan. Ainut juoksijoille tarpeellinen sisätila on pukuhuone, ja senkin suhteen toki suosittelemme vaikkapa omassa autossa pukeutumista, jos mahdollista. 

Nyt siis kannattaa ilmoittautua!